DNA

14 huhti, 2023
Referenssit

Konsultin aiemmasta kokemuksesta eri ympäristöissä oli valtava hyöty myös minulle sparrailujen muodossa.

Susanna Raitala, Talent Attraction and Recruitment Lead, DNA
DNA

DNA palkkasi Talentedin kasvukonsultin kanssa yli 20 huippuosaajaa

Kun Suomen johtava tietoliikenneyhtiö DNA tarvitsi rekrytointitiimiinsä lisäkäsiä helpottamaan kiirettä, Talented pyydettiin apuun. Kasvukonsultti Tia Heimalan monipuolisesta kokemuksesta rekrytointi- ja johtotehtävistä muodostui DNA:lle merkittävä apu: Puolen vuoden aikana Tia osallistui 21 rekrytoinnin täyttämiseen ja DNA:n rekrytointiprosessien kehittämiseen, sekä oli apuna lukuisissa erikokoisissa kehitysprojekteissa.

Esihenkilöt tutustutettiin modernin IT-rekrytoinnin maailmaan

DNA on palkittu lukuisia kertoja erinomaisena työnantajana, eikä suotta, sillä yritys panostaa työnantajamielikuvatyöhön ja haluaa jatkuvasti kehittää moderneja työskentelytapoja. Vaikka DNA:lla on vahvaa sisäistä IT-osaamista, yritys ei välttämättä tule ensimmäisenä mieleen, kun IT-alan osaajat miettivät potentiaalisia työnantajia. Yhteistyön painopisteen ollessa juuri omien IT-osaajien löytämisessä, tekemistä riitti niin rekrytoinnin kuin työnantajamielikuvatyön saralla.

Kasvukonsultin kanssa rekrytointitiimi sukelsi syvemmälle modernin rekrytoinnin maailmaan. Tiimiin oli juuri palkattu oma IT-rekrytoinnin ammattilainen, jonka kanssa Tia myös sparraili säännöllisesti. Lisäksi palkkaaville esihenkilöille koulutettiin kuuman IT-markkinan rekrytoinnin realiteetteja, kohderyhmän vaatimuksia sekä nykypäivän rekrytoinnin lainalaisuuksia.

“Oma aloitukseni DNA:lla uudessa työssä kesken kiireisen ajanjakson sujui mutkattomasti, kun resursseista oli huolehdittu DNA:lla etukäteen ja tiimiä oli kasvatettu tilapäisesti kutsumalla Tia avuksi. Minulle jäi riittävästi aikaa perehtyä uusiin tehtäviini, kun työmäärää saatiin jaettua tasaisesti tiimissä.” Mikko Rämänen, Talent Attraction and Recruitment Advisor, DNA

Rekrytoinnin kokonaisvaltainen kehittäminen tiiviisti mukana tekemisessä

DNA palkkasi Talentedin kasvukonsultin avulla 21 huippuosaajaa. IT-rekrytointien lisäksi projektin aikana toteutettiin yhdessä rekrytiimin kanssa lukuisia kehitysprojekteja. Aiheita olivat muun muassa rekrytointiprosessin kehittäminen, suorahakukulttuurin vahvistaminen osana DNA:n rekrytointia, modernin rekrytoinnin 101-koulutus esihenkilöille, tukimateriaalien luominen rekrytointiprosessin eri vaiheisiin sekä hakijaviestinnän kehittäminen.

Kokenut konsultti osasi auttaa siellä, missä apua tarvittiin

Puolen vuoden yhteistyö toi haluttuja tuloksia, ja DNA:lla on nyt entistä paremmat työkalut kasvutavoitteidensa saavuttamiseen. Kasvukonsultin avulla DNA pystyi samanaikaisesti tasaamaan rekrytointitiimin työkuormaa, kehittämään rekrytointiaan sekä kouluttamaan esihenkilöitä modernin rekrytoinnin saloihin. Lisäksi konsultti toi mukanaan näkemystä muista ympäristöistä ja auttoi kehittämään juuri DNA:lle sopivia käytäntöjä. Yhteistyö oli tehokasta, sillä kokenut kasvukonsultti pystyi työskentelemään itsenäisesti ja jakamaan osaamistaan laajalti läpi koko organisaation.

“Olin suhteellisen uusi omassa tehtävässäni ja Tian aiemmasta kokemuksesta eri ympäristöissä oli valtava hyöty myös minulle sparrailujen muodossa. Tian kanssa oli todella mukavaa tehdä töitä ja hän on todellinen alan ammattilainen!” Susanna Raitala, Talent Attraction and Recruitment Lead, DNA

 

Lisää tehoja IT-osaajahankintaan? Talentedilta löydät palvelut niin IT-osaajien houkutteluun, rekrytointiin kuin pitoon.

Tutustu palveluihimme