fi en

Etätyö – Uusi normaali vai vanha uhka?

29 kesä 2020 by

Hallitus purkaa etätyösuosituksen 1.8. alkaen. Mitä silloin tapahtuu, palaavatko ihmiset takaisin toimistoille sankoin joukoin, vai onko etätyöstä tullut uusi normaali? Olen viime aikoina keskustellut etätyöaiheesta paljonkin niin talenttitapaamisissa kuin ystävien kesken.

Meillä Talentedilla työ ei ole koskaan ollut paikkasidonnaista, vaan olen itsekin tehnyt hommia milloin Tallinnan laivan kannella, milloin kahvilan terassilla (tietoturvasuoja näytössä kiinni ja ympäristö huomioiden, tottakai) joten etätyöhön siirtyminen sujui suhteellisen kivuttomasti. Oman haasteensa toi toki se, että pidimme myös päiväkoti-ikäiset lapset kotona muutaman kuukauden ajan, mutta hyvällä suunnittelulla ja aikataulutuksella siitäkin selvittiin. 

Noin kolmannes suomalaisista siirtyi korona-aikana etätöihin

Yritykset, joissa etätöitä ei aiemmin ollut suosittu, joutuivat nopeasti mukautumaan uuteen tilanteeseen. On todella kiinnostavaa nähdä, millainen työkulttuuri elokuussa lomilta palaajia odottaa: Onko etätyömahdollisuuksia lisätty pysyvästi vai vaaditaanko fyysistä läsnäoloa toimistolla samaan malliin kuin aiemmin?

Tutkimustiedon valossa etätyö on yhtä tehokasta ellei jopa tehokkaampaa kuin toimistolla suoritettu työ. Silti toisinaan törmää vieläkin asenteisiin etätyöstä laiskotteluna, ja toisilla työpaikoilla on oikeasti ollut havaittavissa työtehon laskua. Mistä tämä ero sitten johtuu ja mitä yritykset voisivat tehdä tukeakseen tehokasta etätyötä? 

Ehkä työtehon lasku ei johdukaan etätyöstä

Tekniset ongelmat

Edelleen huomattavan moni etätyön ongelma tuntuu liittyvän teknisiin ongelmiin: Nettiyhteys pätkii tai työpaikan tietojärjestelmiin ei pääse kirjautumaan kotoa. Nämä ovat merkittäviä mutta toisaalta selkeitä ja korjattavissa olevia ongelmia, joilla tehokkuutta on suhteellisen helppo nostaa. Jo joustavilla työajoilla voidaan tarjota työntekijöille mahdollisuus tehdä päivän työt silloin kuin netti toimii.

Eräässä tapauksessa henkilön työaika oli määritelty kello 8-16, ja yrityksen järjestelmä oli kaatuneena kello 8-12 välisen ajan. Päivästä meni siis 4 tuntia täysin hukkaan, työntekijän odottaessa turhautuneena pääsyä järjestelmään. Jos työaika olisi joustanut, olisi aamun tunnit voinut käyttää vaikka joogaan tai juoksulenkille ja tehdä päivän tunnit täyteen iltapäivän aikana. 

Yrityskulttuuri

Toinen ja merkittävämpi työtehoon vaikuttava tekijä on yrityksen kulttuuri ja työntekijän sitoutuminen yhteiseen päämäärään. Annettu vastuu ja vapaus luovat tehokkuutta, niin, tehokkaammin, kuin keppi ja kyttäys. Työsuhde ei lopulta eroa kovin paljon parisuhteesta – ilman luottamusta ei ole mitään. Etätyöhön siirryttäessä työnantajan luottamuspula työntekijöitään kohtaan nousee helpommin esille.

Räikeimpiä tapauksia ovat työnantajat, jotka säännöllisin väliajoin nappaavat näyttökuvia työntekijöiden ruuduilta varmistuakseen, että töitä tehdään. Myöskään vaatimus raportoida työpäivän tehtävistä 15 minuutin tarkkuudella (miettikää paljonko aikaa työpäivästä tähän kuluu) ei kuulosta terveeltä työsuhteelta. Mitä tuumaisit, jos puolisosi esittäisi tällaisia vaatimuksia?

Aina ei kuitenkaan tarvita edes tällaisia räikeitä kyttäysmetodeja, vaan jo se että työpaikan kulttuuri on epämotivoiva voi riittää laskemaan työtehoa etätyömaalla. Jos työn merkityksellisyys tai yhteinen arvopohja työnantajan kanssa on hukassa, on helppo ymmärtää miksi työntekijä etätöissä ollessaan käyttää tavallista pidemmän hetken kissavideoiden parissa tai jopa uusia työpaikkoja silmäillen. Kun yrityksen visio, missio ja arvot on jalkautettu onnistuneesti ja henkilöstö on sitoutunut yhteiseen päämäärään, ei työnteon paikan sijainnilla pitäisi olla mitään merkitystä. Tällaisessa ympäristössä etätyö voi olla jopa tehokkaampaa, kun päivästä poistuvat spontaanit jutteluhetket ja kahviautomaatilla käydyt keskustelut (jotka nekin ovat tietenkin tärkeitä työkulttuurin rakennuspalikoita). 

Etätyö ei ole lähdössä minnekään

Etätyö on tullut jäädäkseen, ja se on yhtä tehokasta kuin työskentely toimistotiloissa. Jos tehokkuus tuntuu pudonneen etätyöjaksolla, on työnantajan syytä katsoa peiliin ja miettiä mistä se johtuu. Fyysiset puitteet on helposti korjattavissa, mutta jos juuret vievät yrityskulttuuriin ja arvojen heikkoon jalkautukseen, on isompien muutosten aika. Toivottavasti tällaista itsereflektointia yritysmaailmassa nyt tapahtuukin, ja pääsemme loma-ajan jälkeen palaamaan takaisin entistä etäystävällisempään työkulttuuriin. Itse aion pitää etätyöpäiviä jatkossakin.

 

Lue myös:  Suomalaiset etätyötä suosivat IT-talot

 

Synnyttikö etätyö uusia urahaaveita? Autamme sinua löytämään unelmiesi työpaikan tai konsulttikeikan, täysin ilmaiseksi.

Hae omaa Agenttia


Talented auttaa ohjelmistoalan ammattilaisia uusien työpaikkojen ja projektien löytämisessä, ja toimii kasvukumppanina yrityksille, jotka etsivät senior-tason ohjelmistoalan osaajia rekrytointi- ja alihankintatarpeisiin, tai haluavat kasvattaa omaa IT-rekrytointi kyvykkyyttään.

Miten IT-konsultointi­bisneksellä menee? Tilaa Witted Insights!

Witted Insights on kuukausittainen katsaus Pohjoismaiden IT-konsultointi­bisneksen markkina­tilanteeseen. Tilaa uutiskirje niin tiedät, miten alan yrityksillä menee.

Jättämällä sähköpostiosoitteesi hyväksyt vastaanottavasi kuukausittaisen uutiskirjeen Wittedin tietosuojaselosteen mukaisesti.