Brella

19 Nov, 2021
Referenssit

Prosessi oli erittäin ihmisläheinen ja Talented vaikutti oikeasti olevan kiinnostunut asiakkaistaan. Tarpeemme otettiin vakavasti ja niihin panostettiin.

Hanna Kontinen, Head of Talent & Culture, Brella
Brella

CTO -rekrytoinnin myötä Brella on entistä valmiimpi tulevaisuuteen

Brella on tuotetalo, joka rakentaa tapahtuma-alustaa virtuaalisiin, fyysisiin ja hybriditapahtumiin. Asiakkaita on tällä hetkellä yli 60 maassa ja tähän mennessä yli miljoona käyttäjää on verkostoitunut Brellan alustan avulla. Globaali pandemia jätti jälkensä myös tapahtuma-alaan, eikä vanhaan ole paluuta. Brellalle muutokset tarjosivat paljon uusia mahdollisuuksia: tulevaisuus näyttää erittäin lupaavalta ja kasvusuunnitelmat ovat isot.

Vauhtia kasvulle haettiin jo viime syksynä, kun silloin vielä suhteellisen pieni yritys päätti skaalata tekemistään ylöspäin. Siihen asti moni brellalainen oli kantanut useampaa hattua, mutta oli aika keskittyä. Tavoitteena oli myös maturiteetin kasvattaminen rekrytointien kautta. Yksi keskeisimmistä rekrytoinneista oli uusi CTO, jonka vastuuna olisi Brellan tuotetiimin johtaminen ja kehittäminen.

Elintärkeän rekrytoinnin hoitoon ei kelpaa kumppaniksi kuka tahansa

“Lähdimme rekrytoimaan CTO:ta tiedostaen, että kyseessä oli yksi yrityksen kriittisimpiä rekrytointeja. Rekrytoinnilla ei täytettäisi vain senhetkisiä tarpeita, vaan tarvemäärittelyssä piti katsoa 3-5 vuoden päähän. Tiedostimme myös, että ulkopuolinen tuki voisi olla tarpeen tässä rekrytoinnissa. Halusimme tueksi kumppanin, joka pystyisi tarjoamaan sekä verkostoja että tietoa parhaista käytännöistä. Tämän tason rekrytoinnissa ei ollut varaa virheisiin”, kuvailee Hanna Kontinen, Head of Talent & Culture. 

Kumppania valittaessa ratkaisevia seikkoja olivat arvomaailma, toimintatavat ja brändi. Brella näki, että Talented oli linjassa heidän kanssaan kaikissa näissä. Lisäksi Talentedilla tiedettiin olevan pitkä kokemus haastavista teknisistä rekrytoinneista ja näyttöä onnistumisista. Myös ketterä toimintamalli oli tärkeä, jotta voitiin edetä joustavasti Brellan tarpeiden mukaan.

Teknologiajohtaja löytyi kuudessa viikossa

C-tason osaamista voitiin etsiä mistä päin maailmaa tahansa, koska Brellan tiimi on erittäin kansainvälinen: tiimistä löytyy yli 20 eri kansallisuutta ja työkielenä on englanti. Suomen kielen osaamista ei siis tarvittu, vaan pääkriteereinä olivat toimialaosaaminen sekä kokemus teknologiatiimin johtamisesta. Näiden lisäksi oli kriittistä, että yhteistyö toimisi uuden tiimin kanssa. Tiimiä osallistutettiinkin prosessiin paljon ja palautetta kuunneltiin tarkasti.

Talentedin rooli oli löytää ehdolle scale-up yritykseen sopivia tekijöitä, joilla olisi kykyä nostaa Brellan tekninen osaaminen uudelle tasolle. Tällaisessa roolissa senioriteetti ja laaja kokemus ovat elinehto.

“Prosessi oli erittäin ihmisläheinen ja Talented vaikutti oikeasti olevan kiinnostunut asiakkaistaan. Tarpeemme otettiin vakavasti ja niihin panostettiin. Prosessin aikana opimme koko ajan itsekin, ja Talentedin päässä otettiin hyvin vastaan antamamme palaute. Vuoropuhelu toimi alusta loppuun.”, Kontinen kiittelee.

Lopulta sopiva tekijä löytyi kuudessa viikossa, vieläpä koto-Suomesta. Brellan uudella CTO:lla Ville Wettenhovilla on pitkä kokemus erilaisista rooleista pienissä sekä keskisuurissa yrityksissä ja laaja-alainen osaaminen tuotekehityksestä, teknologioista sekä ohjelmisto-prosesseista. Wettenhovilla tulee olemaan tärkeä rooli Brellan skaalautumisessa seuraavalle tasolle.

“Sekä Brella yrityksenä että haettu rooli resonoivat. Haastatteluissa huomasin heti, että ajatuksemmekin menivät yksiin. Täällä on todella pätevää porukkaa töissä sekä modernit tech stack ja toimintatavat. Kriittisessä rekryssä oli ymmärrettävästi useampia kierroksia, mutta jokaisen kierroksen jälkeen oma ajatus vain vahvistui, että tämä on mun juttu. Onboardaus oli intensiviinen pari viikkoa, jonka aikana käytiin läpi prosesseja, historiaa ja toimintatapoja. Lisäksi onboardaukseen kuului paljon one-to-oneja tiimin kanssa. Ehdottomasti paras onboardaus, joka on uran aikana tullut vastaan”, Wettenhovi kommentoi.

Uuden äärellä

Brella on nyt jännittävässä paikassa ja monella tavalla uuden äärellä. Maailman taas avautuessa uusi normaali vaikuttaa suoraan Brellan fyysisen ja virtuaalisen tapahtumabisneksen yhdistävään liiketoimintaan. Tulevaisuuden fokus tuleekin olemaan hybriditapahtumissa, joissa Brellan vahvuudet pääsevät oikeuksiinsa.

Tapahtuma-ala on isossa murroksessa, ja Brella on CTO rekryn myötä entistä valmiimpi tulevaisuuteen. Kasvuodotukset ovat suuret ja keväällä 2021 varmistunut 10 miljoonan rahoituskierros A antoi myös erittäin paljon lisäresursseja globaaliin kasvuun. Brellan tavoitteena onkin palkata loppuvuonna 2021 vielä kymmeniä työntekijöitä, etenkin elintärkeään tuotekehitykseen.