Ohjelmistokehittäjien palkat Suomessa, osa 2

Ohjelmistokehittäjien palkat Suomessa, osa 2

Palkka. Mitkä tekijät siihen vaikuttavat ja miksi joku tienaa enemmän kuin toinen? Onko palkka ainut merkityksellinen palkkio tehdystä työstä? Avasimme viimeksi ajureita tämän kirjoitussarjan takana, ja tällä kertaa paneudumme itse palkkoihin.

Teemme yhteistyötä noin sadan suomalaisen ohjelmistoalan yrityksen kanssa. Lisäksi yhteisöömme kuuluu noin 800 IT-alan osaajaa. Olemme tavanneet kasvokkain satoja alan ammattilaisia ja saaneet sitä kautta erittäin hyvin käsityksen IT-alan palkkatasosta Suomessa. Karkea haarukka kokeneiden ohjelmistokehittäjien bruttopalkaksi on 4000 – 6000 € kuukaudessa. Haarukan yläpäässä työtehtäviin kuuluu monesti vastuuta joko suunnittelun tai tiimin johtamisen osalta.

Keskimääräistä suurempaa palkkaa voivat saada myös ohjelmistokehittäjät, joilla on myynnillistä vastuuta asiakkuudesta ja rahapalkka perustuu osittain tulospalkkaukseen. Tulospalkkauksella tarkoitetaan mallia, jossa osa palkasta sidotaan suoritettuun työhön, esimerkiksi työntekijän henkilökohtaiseen kuukausilaskutukseen asiakkaalta. Korkeammalla tuntihinnalla myydyt projektit tuottavat lisää euroja paitsi yritykselle, mutta hyödyttävät suoraan myös työntekijää suurempana kuukausipalkkana. Jos taas työntekijä on paljon poissa töistä tai asiakkaat eivät ole valmiita maksamaan hänen osaamisestaan, tulospalkkaus näkyy keskimääräistä pienempänä palkkasummana.

Esimerkkejä eri tulospalkkamalleista suomalaisissa IT-yrityksissä:

Kiinteä 3500 €/kk + 10 % henkilökohtaisesta laskutuksesta
3500 € + 95 €/h * 150h * 10 % = 4925 €
3500 € + 110 €/h * 150 h * 10 % = 5150 €

Kiinteä 3000 €/h + 10-20 % henkilökohtaisesta laskutuksesta
3000 € + 95 €/h * 150 h * 10 % = 4425 €
3000 € + 110 €/h * 150 h * 20 % = 6300 €

Tulospalkkauksessa työntekijän kokemus ja osaaminen vaikuttavat suuresti saatuun kuukausipalkkaan. Asiakkaat ovat yleensä valmiita maksamaan enemmän kokeneista ohjelmistokehittäjistä, ja kokeneemmilla työntekijöillä osuus laskutuksesta on yleensä suurempi.

Peruspalkkojen suurudet suomalaisissa IT-yrityksissä

Perinteisemmän palkkauksen osalta työntekijän ansaitsema rahasumma korreloi suoraan yritykselle tuotetun hyödyn kanssa. Kokemattomammat ohjelmistokehittäjät tienaavat vähemmän ja suunnitteluvastuussa olevat henkilöt selkeästi enemmän. Karkeasti ottaen olemme havainneet seuraavat palkkahaitarit kokemustasoittain:

Junior Developer: 2800 – 3500 €
Developer: 3200 – 4500 €
Senior Developer: 4200 – 5500 €
Arkkitehti/Lead Developer:  5000 – 6500 €

Poikkeuksia tottakai on, ja jopa Suomesta löytyy muutamia SuperKoodareita™, joiden kuukausitienestit nousevat yli 10 000 euron. Jos nykyinen palkkatasosi kuitenkin jää selkeästi näiden haitareiden alapuolelle, voi olla aiheellista ottaa asia puheeksi yrityksessä. Pääkaupunkiseudun ulkopuolella palkkataso on myös muutaman satasen alhaisempi.

Raha ratkaisee?

Suomessa korkea verotusaste tasoittaa tehokkaasti suurempien rahapalkkojen tuomaa hyötyä. Pelkästä rahapalkkiosta puhuminen on kuitenkin harhaanjohtavaa etenkin arvostetuimpien työnantajien osalta, sillä monet näistä yrityksistä tarjoavat työntekijöilleen paljon erilaisia, rahanarvoisia etuja. Esimerkiksi HiQ tarjoaa työntekijöilleen sairaskuluvakuutuksen ja opintobonuksen, Reaktor järjestää koulutuksia ulkomailla ja yrityksen autotallista löytyy muun muassa Tesla vapaana henkilöstön käytettäväksi. Codematelaiset puolestaan voivat paeta kaamosmasennusta Bangkokin toimistolle.

Käymissämme haastatteluissa pyrimme palkan sijaan keskittymään hakijan unelmiin ja urakehitystoiveisiin, ja sitä kautta löytämään hakijalle kaikista hauskimman ja viihtysimmän työpaikan. Omaa palkkatasoaan voi kuitenkin kasvattaa esimerkiksi harrastuneisuuden kautta hankitulla erityisosaamisella, pyrkimällä senior tai lead rooliin, tai vaihtamalla firmaa. Web-teknologiaosaamisen (etenkin JavaScript ekosysteemit) puoliintumisaika on noin 18 kuukautta, joten säilyäksesi osaamisellasi relevanttina myös tulevaisuudessa, lue paljon ja opettele uutta, jotta et putoa kelkasta.

KARTOITA TYÖMAHDOLLISUUTESI