Ville Hartikainen – Lounasedut

Ville Hartikainen – Lounasedut

Tämä kirjoituksen lounaseduista on kirjoittanut freelancer Ville Hartikainen – Jos haluat esiintyä vierailevana tähtenä Talented blogissa, kerro meille osoitteessa hello@talented.fi


Executive summary: Jos lataat usein, älä ota ainakaan Smartumia. Muutoin erot eivät ole järkyttävän suuria, vaikka kaksi palvelua nouseekin esiin: Edenred ja ePassi. Yksinäisen yrittäjän ei kuitenkaan kannata käyttää tämän asian pohtimiseen tuntikaupalla aikaa. Jos teet pähkäilyn sijasta laskutettavaa työtä, olisi nettovaikutus todennäköisesti suurempi kuin koko vuoden lounaseduilla yhteensä.

Jos nyt kuitenkin päädyit samaan ajatusmyrskyyn kuin itse palvelua valitessani ja eksyit selailemaan eri palveluiden kuvauksia sivustojen syövereihin, niin jatka ihmeessä lukemista. Yritän pidättäytyä liiallisista täytesanoista, koska aika on rahaa 🙂 Vertailussa en nyt keskittynyt muihin kuin lounasetuihin. Mikäli muutkin edut kiinnostavat, niin lukuja päätösten pohjalle löytyy lopun linkeistä.

Itse kaivelen mielelläni numeroita päätösteni pohjaksi, joten en antanut toinen toistaan myyvempien webbisaittien ja mainosten ajaa itseäni minkään tietyn etukortin tai -ohjelman asiakkaaksi, vaan otin asiakseni kaivaa eri palveluiden hinnoittelumallit ja havainnollistaa ne kuvaajina.

Bulleteilla ja käppyröillä faktaa pöytään:

Palvelut:

  • Smartum Saldo
  • Edenred Ticket Duo
  • ePassi
  • Eazybreak

Hinnoittelu- ja palvelumallit:

  • Smartum Saldo:
    • Fyysinen maksukortti – lähimaksu uusissa korteissa (?)
    • Jokainen lataus pankkitililtä Smartumin palvelutilille: á 25 €
    • Jokainen lataus palvelutililtä työntekijän kortille: 1,5 % latauksesta
  • Edenred / Ticket Duo:
    • Fyysinen maksukortti – lähimaksu
    • Jokainen lataus työntekijän kortille: 2,5 % latauksesta (2017 loppuun 0 %)
    • Onnistuu verkkolaskutuksena
  • ePassi:
    • Mobiilisovellus
    • Tilimaksu: 9 € / työntekijä / vuosi
    • Jokainen lataus työntekijän saldoon: 2,5 % latauksesta (2017 loppuun 0 %)
  • Eazybreak:
    • Mobiilisovellus
    • Tilimaksu: 5 € / yritys / kk + 1,35 € / työntekijä / kk
    • Ei erillisiä latausmaksuja

Korttimaksuja en ottanut kuvaajiin mukaan (Edenred = 15e/kortti, Smartum 10e/kortti?). Itse ruokailen välillä kotona ja satunnaisesti omilla eväillä, joten ohessa kaksi kuvaajaa ja skenaariota maksutavoista:

  • 15 ruokailua / kk – saldon lataus joka kuukausi
  • 15 ruokailua / kk – saldon lataus 4 kertaa vuodessa

Muita käytettyjä parametreja:

  • Veroprosentti: 35 %
  • Lounaan hinta: 10,30 €
  • Edunsaaja maksaa lounaasta: 75 %

Itseäni hieman periaatteessa närästää ladata vaikkapa koko vuoden edut kerralla makaamaan palveluntarjoajan tilille, joten nämä tekivät päätöksestäni lopulta helpon.

 

Kuvaajien lähdetaulukko

Palkansaajanahan säästö olisi toki suurempi, kun yrityksen maksamaa osuutta ei koskaan näe. Sen vuoksi voikin vertailla eri palveluntarjoajien laskureita lounasetujen taloudellisista hyödyistä. Esimerkkinä Edenredin  summat samoilla parametreilla:

  • 425 € / vuosi (11 kk töissä)

Omassa käyttötapauksessani tulokset ovat aika selvät ja kärkikaksikko erottautuu niin selvästi, ettei päätöksenteossa ollut enää hankaluuksia. Etenkin kun ePassi on käsittääkseni kohtalaisen tuore tulokas markkinoilla ja käyttöpaikkojen määrä ei pärjää vielä Edenredin Ticket Duolle.

Siispä: Edenrediltä kortti tilaukseen ja nyt odotellaan saldon näkymistä, jotta päästään tienaamaan tähänkin blogahdukseen käytetyt ajat takaisin lounasedun säästöillä.

 

P.S. Mikäli haluaa vielä jatkaa spekulointia, voi  laskea muuttuvatko edut vielä kannattavammaksi, mikäli yrittäjä maksaakin ne oman palkkansa päälle. Nopeasti miettien ei kyllä monen prosentin hyödystä voi olla kyse 🙂

Linkkejä hinnastoihin:
Eazybreak
ePassi
Edenred
Smartum